Apua! vielä eilen päivällä mietiskelin että syömishäiriön takaisin saaminen olisi hyvä, helpottaisi laihduttamista. kyllä varmaan joo, mutta onneks ymmärsin ajatella myös selkeämmin..

     kun päätin olla ainakin iltapäivän ja illan syömättä (porkkanaraastelounaan ja leivän jälkeen), tunsin itseni vahvaksi, jee, ainakaan en voi lihota ellen syö. illalla olo oli huono, tärisytti, oli kylmä ja pyörrytti. sekä itketti. poikaystävä oli huolissaan ja kysyi mikä mulla on. jokin räjähti käsiin silloin ja itkun saattamana avauduin hänelle.

  "mä en helvetti jaksa olla tämmöine läski! mä tiedän ettet voi ymmärtää tätä mun tunnetta eikä sun kuulukkaa, mutta musta tuntuu oikeasti pahalta. mä tiiän ettet sä tiedä miltä se tuntuu ku peiliin katsominen kuvottaa ja häpeän mennä kouluun ja ihmisten ilmoille, ja musta tuntuu että en mä ansaitse mitää. en ruokaa, en ystäviä, tai sinua. ja mä en halua pilata tätä meidän juttua sillä että mun koko elämä alkaa taas pyöriä ruokalautasella, koska se vetää mut mukaansa liian nopeasti. ja sitten haluan taas oksentaa kaiken mitä olen syönyt. ja mä tiiä miten helppo on sanoo että no päätä ettet ajattele nin. mutta ku ei se oo nii helppoa. mä tiedän että on sairasta ihannoida sellaista kroppaa missä näkyy kaikki luut mutta musta se on kaunista! ja sitte ku nää ajatukset vie mut mukanaa nii en edes halua ajatella normaalisti, haluan vaan laihtua laihtua laihtua, millä hinnalla tahansa. enkä mä pysty oleen sun kanssa tai antaa koskettaa sillo ku ahdistaa todella. mä haluan vaan tulla pieneks tai sitte edes hyväksyä itteni ettei aina tarvisi hävetä. ja mä pelkään etten koskaan riitä, kenellekään muulle tai ainakaan itselleni"

  poikaystävä kuunteli vuodatustani hiljaa silitellen hiuksiani ja antoi kyyneleideni kastella hänen paidanrintansa. hetken hiljaisuuden rikkoivat vaan katkonaiset nyyhkäisyni, kunnes poikaystävä avasi varovasti suunsa. se sanoi että tuntuu niin pahalle että musta tuntuu tältä, ja ettei osaa edes auttaa. sanoi, että rakastaa minua juuri näin eikä halua minkään muuttuvan. katsoin häntä punoittavilla silmilläni, ripsivärit kasvoille levinneenä ja näin hänen olevan täysin tosissaan.

 yöllä en saanut unta. oli nälkä, joka paikkaan sattui ja muutaman kerran nukahdettuani heräsin painajaisiin kerta toisensa jälkeen. aamulla uho oli vakaa; en syö. mä vaikka pyörryn sit. olo oli heikko mutta kauppaan oli pakko lähteä. se aika kuukaudesta. kävelymatka kauppaan sujui hitaammin kuin koskaan ennen. minua huimasi. mietin mennyttä elämääni pala palalta, mietin miten annoin kehoni vetäytyä säästöliekille ja miten se otti itseensä kaiken mahdollisen ravinnon alettuani syömään normaalisti. tein päätöksen. en enää anna valtaa sairaille ajatuksille vaan taistelen niitä vastaan. itseni takia, poikaystäväni takia. ostin wokvihanneksia ja paistoin ne kotiin päästyäni. olo parani heti. päätin alkaa kuitenkin tarkkailemaan huolella kaloreita ja pitää ne 1200-1500. terveellinen tahti laihtua enkä aja kroppaani säästärille. haluan pitää sen terveenä, en huomata viiden vuoden päästä etten voi saada lapsia oman typerän sähläämiseni vuoksi. aika pitkä juttu, paljon asiaa. ehkä tämä tästä.