.. Tai ainakin tunnun luulevan niin hirveän usein. Välillä tuntuu ylitsepääsemättömän hankalalta ajatella tai suunnitella tulevaisuutta. Haluan suunnitella asioita ensi viikoksi, viikonlopuksi tai täksi illaksi. En uskalla pidemmälle. Mitä mä siitä voisin vielä tietää? Mua pelottaa sanoa ne vahvat sanat; Rakastan sinua, nyt ja aina.  Tietysti nyt ajattelen niin. Mutta mistä mä tiedän mikä mä itsekkään olen kymmenen vuoden kuluttua.

   Mä olen niin sekaisin itseni kanssa. Päällepäin kaikki on tosi hyvin. Mä olen ollut aika huonovointinen viime aikoina mutta uskon sen johtuneen e-pillereistä. Oksettaa, paha olo. Mä en tiedä yhtään miten pitäisi suhtautua omaan kroppaani. En ole koskaan osannut sitä, en osaa vieläkään. Mä näen peilistä saman tytön jonka näin jo melkein 18 vuotta sitten mutten vieläkään osaa suhtautua häneen. minuun. itseeni. Siis mihin? Mä en tiedä onko minä ja mun kroppa. Vai vain kroppa. Vain minä. Ollaanko me samaa vai onko se mun vihan ja inhon kohteeni, se johon puran pahan oloni ja jota satutan, jota halveksun ja arvostelen. Se ainoa jolle niin teen. Siis mille? Itselleni. En tiedä, asiat menevä sekaisin pienessäni päässäni. Elääkö terveellisesti ja voi hyvin? Yrittääkö laihduttaa kovasti? Syödä pelkkiä porkkanoita että olisi huono olo ja paino putoaisi? Jatkaa terveellistä elämäntapaa ja liikuntaa, yrittää oppia elämään itsensä kanssa? En tiedä siitäkään. Tietysti viimeinen vaihtoehto on paras. Järjellä ajatellen. Aina en vain tiedä onko minulla oikeutta tehdä niin. Voida hyvin. Vai pitäisikö mulla olla mahdollisimman paha olo kunnes olen ihannekropassani. Jota minulla ei ole. Siis ihannekroppaa. Ei mulla ole tavoitetta johon pyrin. se on eteenpäin leijuva sumu. Mä itse katselen sitä jostain alhaalta ja se pyörryttää.