Onnensirpaleet. Niitä pitää kannatella varovasti ja vaalia tarkasti, sillä pudotessaan tai rutistuessaan nyrkkiin ne viiltävät ja rikkovat, ne ovat liian vahvoja jotta niitä vastaan kannattaisi taistella. Mitä ne oikeasti ovat? Ne ovat hetkiä, jotka ikuistetaan verkkokalvolle ja halutaan muistaa aina. Ne ovat hymyjä, kosketuksia, kauniita sanoja, rakkautta. Ne ovat koiranpennun kostea kuono poskea vasten, rakkaan lämmin syli joka sulkee pienen tytön. Se voi olla kasvoja vasten piiskaava rankkasade kun sateenkaari piirtyy sysimustalle taivaalle luoden toivoa, uskoa tulevaan. Lämmin takkatuli. Salainen kosketus pimeässä. Ne ovat hetkiä, jotka saavat arvostamaan elämää ja luovat uskoa ja toivoa. Jotain minkä takia kannattaa elää, jotain mitä suojella ja mistä pitää huolta.

       Ne eivät ole hetkiä jolloin elämn keskipiste on ruokalautasella. Hetkiä jolloin kierrät pihaa ympäri keskiyöllä kuluttaaksesi omenasta saadut kalorit. Hetkiä jolloin itket koulun vessassa kun tunnet tukehtuvasi, ja sitten pelästyt kun tajuat että ehkä toivoitkin sitä. Hetkiä, jolloin terä viiltää ihoosi lähtemättömiä arpia, valuttaa verta ja yrittää kivun avulla saada unohtamaan. Hetkiä, jolloin haluaisit kadota maailmasta ja unohtua, hetkiä jolloin tunnet että "kengät kävelee vaikka jalat jarruttaa, kohti kylmää kylää jossa vapaus vallan saa. Aavehuudot korviin kaikuu pyytää seuraamaan.." indicaa lainatakseni

   Onnensirpaleet ovat hetkiä jotka auttavat kantamaan läpi pimeidenkin aikojen