Ajatuskatko. En tiedä mitä ajatella, mitä sanoa tai miten toimia. Tuntuu että olen jotenkin hukassa mutta kuitenkin kaikki on ihan hyvin. oma kroppa on alkanut inhottaa taas enemmän kuin aikoihin, ehkä realismia, ehkä ei. Viimeksi kun kävin saunassa, istuin sykkyrässä pimeässä nurkassa ja kyyneleet valuivat hiljaa pitkin poskia. Miksi mä olen tälläinen. Miksen mä riitä. Mä olen kauhea. Mä sanon etten mä pysty jatkamaan seurustelua, en mitään, kun en osaa toimia edes itseni kanssa. Ei musta oo tähän.  Mun ajatukset pyöri samaa kehää ja olo oli ahdistuneempi kuin koskaan. Istuin hiljaa. Mennessäni suihkuun mun poiskaystävä tuli nojailemaan seinään. Mene pois siitä, älä kato mua, kyllä mä tiiän että olen kamala, en halua että katsot, mun teki mieli tiuskaista. Poikaystävä tuli mun vierelle ja teki tyhjäksi kaikki mun ajatukseni. Mä rakastan sua. Mä oon miettinyt niin paljon, että miltä sormus sun nimettömässä näyttäisi. Mä haluan sut nyt ja aina, ja haluaisin varmistua että olet mun. Olet mulle tärkeintä maailmassa, se sanoi ja halasi mua.

     Mä jäin seisomaan mykistyneenä ja yritin käsittää mitä juuri kuulin. Että ihan oikeasti mä muka voisin olla jollekkin niin tärkeä. Tälläinen lihava tyttö. Ruma. Liian pelokas ja aivan liian herkkä. Mä en tiedä voinko ymmärtää vieläkään.

     En tiedä, onko tällä hetkellä suurin ongelma mun kroppa, vai ajatukset. Luultavasti kroppa. Miksi sitä sitten on niin vaikea muuttaa?