Epäonnistunut? Miksi edelleen ajatuksissa onnistun lyttäämään itseni ainoastaan vaaán lukeman vuoksi. Valmennus kaatui, mulla ei ollut rahaa jatkaa sitä ja toiseksi se nosti ahdistuksen ja paniikkikohtaukset taas pintaan. Paino ei ole noussut, ei laskenut, olo tuntuu liian isolta ja ulkomuoto inhottaa kuten aina ennenkin. 

   Mutta epäonnistuja. Luuseri? Se kuullostaa pahalta. Viime kirjoituksen jälkeen olen perustanut oman parturi-kampaamon, tienannut tuplapalkkaa edelliseen työhön nähden, saanut vakioasiakkaita, kasvattanut koiranpentua taas vähän enemmän yhteiskuntakelpoiseksi, huolehtinut kodista, hoitanut yritystä kuin omaa lastani ja innostunut käymään taas zumbassa. Aika paljon asioita muutamassa kuukaudessa. Ja silti Epäonnistunut, Luuseri, Mitätön vällyvät verkkokalvoillani vain siitä syystä etten ole saanut painoa liikahtamaankaan. 12 tunnin työpäivät, vapaapäivien käyttö yrityksen juoksevien asioiden hoitoon.. Ne eivät mun korviini kuullosta miltään, mutta kun en vieläkään saanut tavoitefarkkuja jalkaani, lyhyistyin itkemään peilin eteen ja olin valmis luovuttamaan kaiken suhteen.

  Mä en enää halua tehdä syömisestä elämän suurinta asiaa. Mä en halua siihen samaan kierteeseen mistä jo pääsin pois. Siihen että mä kadotan oikeat ongelmat taka-alalle keskittyen juuri syömäni makaroonilaatikon kaloreihin, miten ne voi kuluttaa, kuinka mä saatoin syödä vaikkei mulla ole mitään oikeutta siihen ja kuinka suurin virhe oli taas vain kolmeen varttiin jäänyt lenkki. EI. En enää tahdo sitä. Mä olen vahva.

katselen halveksuen juuri kirjoittamaani lausetta ja tajuan valehdelleeni taas. Vähintäänkin itselleni.