Moi! Selailin eilen blogeja, ja jäinkin sitten lukemaan Kukka Laakson blogia, jossa törmäsin tekstiin My little body. Teksti oli mielettömän hyvin kirjoitettu ja siinä oli todella tärkeä pointti. Ongelma vaan on, pystynkö tuota pointtia hyväksymään. Että pitäisi lopettaa omaan napaan keskittyminen ja alkaa elää.

     Aloin sitten miettimään että missä kulkee tuollaisen itsensä palvomisen, ja taas aivan käänteisen asian, syömishäiriön, raja. No,teksti ei varmastikaan ollut heille (meille??) tarkoitettu. On oikeasti pelottavaa kuinka nopeasti ruoka ottaa vallan ja täyttää koko pään. Se, mitä saa syödä, paljonko saa syödä, koska saa syödä, saako ylipäätään syödä, voinko syödä muiden nähden, tarvitseeko syödä....? Lista ja kierre ovat loputtomia, ja tiedän liiankin hyvin miten se valtaa koko mielen kuin salaa, kuristaa ja vie muut ajatukset kauas. Yrittäessäni nyt laihduttaa (kiinteyttää) olen taas jäänyt koukkuun kaloreiden laskemiseen, ruokien punnitsemiseen ja ikuiseen pähkäilyyn edellä mainituista asioista. Minulle tämä on ongelma. Mutta olenko oikeasti vain itsekäs?

Pääsenkö ikinä eroon tästä ongelmastani kokonaan? vai onko se jo leimattu minuun?